Top Building Ralliin 96 autokuntaa

Jari Latvala Lahti Historic Rallyssa 2019 (kuva: Meritapix) Top Building Ralli ajetaan lauantaina Lauantaina 15.8. ajettaisiin normaalivuotena Lahden ympäristössä perinteikäs kansainvälinen Lahti Historic Rally. Koronan myötä moni asia on kuitenkin tänä vuonna toisin. Kilpailussa on perinteisesti ajettu samalla aina kansallinen ralli ja se toteutuu tänäkin vuonna, nyt nimellä Top Building Ralli. Lahti Historic Rally ry:n muodostavat nykyisin neljä seuraa, Lahden UA, Päijät-Hämeen UA, Lammin UA, sekä Heinolan UA. Haasteellinen talvi, tai oikeamminkin talven puute söi Lahdelta SM-rallisprintin, Lammilta kansallisen Historic-rallin, sekä Päijät-Hämeeltä ja Heinolalta jokamiesluokan kilpailut alkukesältä joten valtava talkootyö on kertaalleen joka seuralla valunut hukkaan. Rallin kilpailukeskus sijaitsee Tuuloksen Kapakanmäellä jossa sijaitsee myös kilpailun lähtö, tauko-ja maali. Kilpailun reitti käsittää kolme eri erikoiskoetta joista jokainen ajetaan kahdesti, siis kaikkiaan kuusi ek:ta joilla kilometrejä kertyy 84. Kilpailun lähtö tapahtuu klo…
Read More

Top Building Ralli ajetaan 15.08.2020

Lahti Historic Rally ry:n järjestämäTop Building Ralli ajetaan lauantaina 15.8.2020. Kilpailukeskus, lähtö ja maali tulevat sijaitsemaan Tuuloksen Kapakanmäellä.Reitti sisältää 3 ek:ta kahteen kertaan, siis yhteensä kuusi ek:ta joilla päästään noin 84:ään ek-kilometrin. Kokonaisreitti on pituudeltaan 247km.Luokkia kilpailusta löytyy, olipa tasosi MM tai aloittelija. Nuotitus on kilpailupäivän aamuna ja toivomme saavamme mukaan kansallisen ja kansainvälisenkin tason kuljettajia Lammin seudun upeille tiestöille. Kilpailukeskuksen, huoltojen, tauon osalta pyritään ratkaisuihin joissa minimoidaan lähikontaktit ja toimitaan muutenkin sillä hetkellä voimassa olevien COVID 19-ohjeistusten mukaan. Näistä tiedotetaan tarkemmin kilpailijaohjeessa. Myös paikalle saapuvan yleisön on syytä huomioida, että suosituimmille katselupaikoille pääsyä saatetaan rajoittaa ja kilpailukeskuksen alueelle ei toivota ylimääräistä yleisöä pyörimään. Ilmoittautumisaika päättyy 09.08.2020 klo 23:59, joten Jämsässä 08.08. kilpailemassa olleetkin ehtivät hyvin ilmoittautumaan. Säännöt löytyvät KITI:stä Pistäkäähän kalenteriinLammi 15.8.2020 / Top Buiding Ralli/ NEAFP
Read More

Lahti Historic Rally 2020 peruttu

Vuoden 2019 voittajapari, Esa Peltonen- Jyrki Saarto. Toyota Starlet 1300 Lahti Historic Rally 2020 peruttu Elokuun 14.-15.päivä ajettavaksi suunniteltu FIA European Historic Sporting Rally Championship-osakilpailu kesältä 2020 joudutaan perumaan koronavirus COVID-19 -pandemian vuoksi. Historicin EM-pisteistä piti ajaa jo maaliskuun puolivälissä Espanjan Costa Bravalla, mutta kilpailu peruttiin koronan vuoksi kilpailijoiden jo saavuttua kilpailupaikalle. Sen jälkeen osakilpailut Italiassa, Tsekissä, Espanjassa, Unkarissa ja Itävallassa on joko peruttu tai siirretty myöhempään ajankohtaan syksylle. Lahti oli alunperin sarjan 7.osakilpailu, mutta kalenterimuutosten myötä sarjan avaus olisi ollut Lahdessa. Syyskuun Italian osakilpailu Rally Elba Storico, sekä lokakuun Sveitsin osakilpailu Rallye International du Valais ovat toistaiseksi vielä FIA:n kalenterissa järkähtämättömästi alkuperäisillä paikoillaan. Lahti Historic Rally ry:n hallitus, sekä rallin järjestelytoimikunta ei tämän vuoden osalta nähnyt todennäköiseksi, että eri maissa eri tahtiin etenevä pandemia, sen asettamat liikkumisrajoitukset ja valtiorajojen…
Read More