Kansainvälinen Lahti Historic Rally keräsi mukavat 68 kilpailijaparia. Kilpailijoita tulee 12 eri maasta, kaukaisin aina Qatarista asti ja vieläpä automallilla jollaisella ei ole Suomessa aiemmin kilpailtu. Kyseessä on Citroen SM, tiettävästi Rauno Aaltonen on ainoa suomalainen joka on moisella autolla kilpaillut, vuoden 1972 Marokon rallissa.

Tämän vuoden Neste Rally Finlandiin starttasi 67 autokuntaa, peittoamme siis ”isoveljemme” täpärästi.  Leikkimielisesti vertailua voidaan jatkaa Lammi-ralli vs. Vetomies-kilpailu. Kun Vetomieheen starttasi lopulta 82 autokuntaa, on Lammi-ralli toistaiseksi 3 auton verran niskan päällä. Tokihan monasti viime hetken perumisia saattaa tulla.

Kilpailun kenties odotetuin kuljettaja olisi ollut Harri Toivonen, mutta euroopanmestaruuden tavoittelu sai kovan kolauksen, kun espanjalaistalli päätti lopettaa. Näin ollen kausi jäi kesken ikävästi juuri kotikilpailun kynnyksellä. Mielenkiintoisia nimiä on kuitenkin listalla. Lancia Integraleilla ovat mukana viime vuoden euroopanmestari ”Lucky” Italiasta, sekä takavuosien mestari Norjan Valter Christian Jensen. Viime vuoden kilpailun voittaja Mika Turkki Cosworth Sierrallaan, kestomenestyjä San Marinosta eli  Giuliano ”Lupo” Calzolari Escortillaan, viime vuonna johtoasemasta ulosajanut Antero Laine Quattrollaan, kategoriamestari parin vuoden takaa Esa Peltonen Starletilla, Ville Silvasti Audi Quattrolla, sekä tietenkin aina vahva Jari Kankaanmäki Volvolla. Epäonnen putkeaan sarjassa on taittamassa myös Jari Latvala Toyota Celicalla, sekä viime vuonna avaus-ek:lla konerikkoon keskeyttänyt Marko Uutela Opel Ascona 400:lla.

Kansallinen Lammi-ralli keräsi kaksipäiväiseen nuottikilpailuun 16 autokuntaa, vain lauantaina ajettava yksipäiväinen nuotiton puoli keräsi 69 autokuntaa. Lammi-rallissa on mukana kuljettajina tulevaisuuden tähtiä, sekä kokeneita konkareita, autoja vakioista historic-autoihin, sekä aina tuoreimpiin R5-luokan autoihin. Kilpailun pääyhteistyökumppanin, Lammin Betoni-konsernin valikoiman mukaisesti, valikoima on laaja ja laadukas.

Lauantaina Lahden Satamassa on Lahti Aquan pysäköintialueella AKK:n Flying Finn Tour. Klo 10-15 välisenä aikana on lapsilla ja nuorilla mahdollisuus kokeilla mikroautolla ajamista alueelle tehdyllä radalla. Flying Finn Tour on osa AKK:n nuorisopolkua joka mahdollistaa nousun ruohonjuuritasolta aina kovimmalle huipulle asti. Perheen jälkikasvuissa voi piillä tulevaisuuden ”Lentävä suomalainen”, kannattaa poiketa paikalla.

Kategoriat: Uutiset