Radio SuomiPopin Aamulähetyksessä kuultiin melkoinen uutinen, kun rallin junioreiden maailmanmestari Sami Pajari soitti suoraan lähetykseen ja pyysi juontaja Janni Hussia kartturikseen Lahti Historic Rallyyn elokuun puolessa välissä.

Pajarilla on kalenteri täynnä rallin MM-sarjan puitteissa, mutta Lahdessa asuva Pajari halusi mukaan oman kaupunkinsa ralliin. Heinolan UA:ta edustava Pajari selitti suorassa radiolähetyksessä tilannetta juontajille.
”Jannille ehdottamani kilpailu on historicien EM-osakilpailu Lahdessa. Se ei kuulu niihin minun MM-ralleihini, mutta sekin on ihan iso kilpailu.”

Janni ei kuuleman perusteella epäröinyt hetkeäkään.
”Mitä hittoa, Sami! Siis todellakin kiinni veti. Jos tällainen tilaisuus on, niin minä tartun siihen!” Hussi vastasi kutsuun.

Aamulypsyn toinen juontaja Jaajo Linnonmaa uteli, minkälaista kyytiä historic-sarjan ralleissa ajetaan.
”Täysiähän niissä ajetaan. Puhuitte aiemmin lähetyksessä Michelle Moutonista, ja tavallaan autot ovat juuri niitä, millä siihen aikaan ajettiin. Niissä on hyvä klassinen henki, mutta periaate on sama eli ihan kaasu pohjassa vedetään”, 20-vuotias rallilupaus vastasi.

Toistaiseksi ei vielä paljastettu, millä autolla Pajari–Hussi-pari osallistuvat, mutta eiköhän sekin selviä lähitulevaisuudessa. Vielä on edessä tietenkin rallitutkinnon suorittaminen, nuotituksen opettelu yms.
”Sitten armotonta treeniä, että hiotaan tekeminen viimeiseen timanttiin ja ollaan oikeasti valmiita lähtemään siihen kisaan, Pajari kuittasi.

Kategoriat: Uutiset