Lahti Historic Rally ja sen yhteydessä ajettava HRT-sarjan osakilpailu Varaosaexpert Ralli on elokuinen, Lahti keskuspaikkanaan järjestettävä huipputapahtuma, jonka järjestää Lahti Historic Rally ry.  Kansainvälinen Lahti Historic Rally on FIA:n historic-rallien EM-sarjan osakilpailu, mutta nyt kansallisella puolella Varaosaexpert Rallilla ja sen tasanopeuskilpailulla on kunnia toimia yhtenä FIA:n tasanopeussarjan karsintakilpailuista.

Viime vuonna karsintakilpailuja ajettiin ympäri Eurooppaa 20 paikassa. Tämän vuoden kalenteria ei ole vielä kokonaisuudessa julkaistu, mutta tänään 31.3.2022 tuli virallinen tieto siitä, että tasanopeuden EM-finaali ajetaan joulukuun 2.–4. päivinä Belgiassa.

Aiemmin olin virheellisesti tiedottanut, että karsintakilpailuista vain kolmella parhaalla parilla olisi oikeus ilmoittautua finaalikilpailuun. Tosiasiassa tarkoitus on, että tuloslistan kolmas osa pääsee halutessaan mukaan finaalikisaan. Jos siis tuloslistalla osallistujia on 30 autokuntaa, näistä 10 saa osallistumisoikeuden.

Nyt pistäkääpä kalenteriin jo merkintä joulukuisesta finaalikisasta. Varaosaexpert Ralliin on hyvä myös asettaa tasanopeuden puolella tavoitteeksi sijoittua 30 prosentin joukkoon maaliintulleista.

Onhan meillä jo aiemminkin huippusuorituksia nähty tasanopeuden puolella. Viimeisin näistä Ville ja Jukka Silvastin sijoittuminen kategoriassaan 9:nneksi Monte Carlon Historic Rallyssa. Osanottajia oli Montessa noin 300 ja autot oli jaettu normaalin historic-rallin tapaan ikäkategorioihin.

Kotimaisissa tasanopeuskilpailuissa kaikki ajavat samassa kategoriassa.

Kategoriat: Uutiset