Sverre Norrgård ja Ari Koponen vauhdissa Historic Vltava Rallyessa viime vuonna. Tämän vuoden kisassa kartturin paikalla istuu Anni Villikka. Uutta on myös se, ettei Sverre enää ilmoittautunut sarjaan, vaan ajaa satunnaisia ralleja, kuten Lahti Historicin elokuussa ja kuten on tehnyt joka vuosi rallin olemassaolon aikana. Kuva: Josef Petru/Vltava Rallye

Historic-rallien EM-sarja jatkuu 21.–22.4. Tsekeissä Vltavan Rallin merkeissä. Tänä vuonna kisaan osallistuu kuusi autokuntaa Suomesta, viime vuonna heitä oli yhdeksän. Pisteistä ajavat vuoden 2023 kisassa Ville Silvasti, Teuvo Hämäläinen ja Elias Kivitila. FIA:n portaaliin eivät ole rekisteröityneet Sverre Norrgård, Pekka Anttalainen eikä Lauri Lajunen, mutta ovat siis mukana lähtöluettelossa.

Kaiken kaikkiaan; EM-osakisaan, Tsekin historic-osakisaan sekä kansalliseen kisaan, ilmoittautuneita löytyy 78 autokuntaa. EM-pisteistä ajavia osanottajalistalla on yhteensä 28. Yleiskilpailun voitti viime Audilla ajava ja nimimerkkiä Zippo käyttävä italialainen, kun Ville Silvasti ja Risto Pietiläinen olivat Lanciallaan kakkosia.

Historic Vltava Rallye 2023 alkaa perjantaina 21.4. klo 16:30 Suomen aikaa. Ensimmäinen erikoiskoe alkaa klo 16.45 ja päivän viimeinen eli viides klo 21:15 Suomen aikaa. Perjantain pätkillä on pituutta yhteensä 66,56 km. Ralli jatkuu lauantaina siten, että ensimmäinen erikoiskoe alkaa klo 9:35 ja päivän viimeinen eli 12:s alkaa klo 17.10. Pituutta lauantain pätkillä on yhteensä 73,78 km.

Suomalaiset Historic Vltava Rallyessa 2023
Pekka Anttalainen – Antti Hietaniemi, Skoda Octavia Super, kategoria 1 ja luokka A1 *
Elias Kivitila – Timo Tuominen, BMW 2002 Ti, kategoria 1 ja luokka B1
Sverre Norrgård – Anni Villikka, BMW 2002 Ti, kategoria 1 ja luokka B1 *
Lauri Lajunen – Jani Laitinen, Triumph TR7, kategoria 2 ja luokka C1 *
Teuvo Hämäläinen – Katri Hämäläinen, Alfa Romeo Alfetta GTV6, kategoria 3 ja luokka D2
Ville Silvasti – Risto Pietiläinen, Lancia 037 Rallye, kategoria 4 ja luokka E3
* ei rekisteröitynyt EM-pisteitä ajamaan

 

 

 

Kategoriat: Uutiset