Tulevana viikonloppuna Lahden ympäristössä ajetaan kolmen eri sarjan yhteisralli, jossa pisteitä jaetaan EHRC-sarjassa, Historic Rally Trophyssa sekä SM-sarjassa. Kaiken kaikkiaan kilpailijoita ilmoittautui 165, mutta toki joitakin perumisia on ennättänyt tulla.

Lahden EHRC-osakisaan Euroopasta tulijoiden määrä jäi koronatilanteen vuoksi totuttua pienemmäksi. Kuudesta vieläpä kaksi, Karl Wagner Itävallasta ja Ruotsin Anders Johnsen, peruivat osanottonsa.

Koronatilanne on valitettavasti vaikuttanut osakilpailujen osanottajamääriin. Suomalaiset eivät ole päässeet eurooppalaisiin kisoihin, eikä vastaavasti mitään ryntäystä ollut Suomenkaan sorateille. EHRC-sarjan puolella ulkomaalaisten kuljettajien lisäksi on ilmoittautunut kuitenkin suuri määrä (24 kpl) suomalaisia, kovatasoisia kuljettajia.

Suomalaisedustus on sen verran tasainen, että suurin osa on voittajasuosikkeja. Suurin osa näistä ajaa Suomen HRT-sarjassa Nuottisarjan puolella, mutta nyt siis starttaavat EM-kisan puolella. Motiivina monella lienee myös se, että pääsevät ajamaan ensimmäisinä erikoiskokeilla hyväkuntoisilla teillä. Kansallinen nuottisarja kun starttaa vasta tasanopeus- sekä näytösajoluokan ja historic-luokkien jälkeen. Kun molempien (EHRC ja kansallinen) nuotista ajavien lukumäärä lasketaan yhteen, nähdään kisassa yli 50 autokuntaa.

Harmittavasti molemmat kauden HRT-kisat Suomessa ajanut Jari-Matti Latvala kartturinsa Juho Hännisen kanssa eivät päässeet Lahteen, sillä MM-osakilpailu ajetaan samaan aikaan Belgiassa.

Lahti Historic Rally on EHRC-sarjan viides osakilpailu. Aiemmin tänä vuonna on päästy ajamaan osakisat Italiassa, Tsekissä, Unkarissa ja Itävallassa. EHRC-sarjan kalenterissa on tuttuun tapaan yhdeksän osakisaa, mutta loppupisteisiin lasketaan nyt viisi osakisaa, kun aiemmin on pitänyt saada pisteitä enintään kuudesta kisasta. Suomalaisista vain Ville Silvasti Audillaan on osallistunut kauden aiempiin kisoihin ja on tällä hetkellä kategoriassa 4 kolmannella tilalla pistein 46.

Silvastilla lienee nyt oivallinen tilanne nousta pistetaulukossa kakkoseksi, mikäli tulee maaliin. Itävaltalainen Alfons Nothdurfter putoaa 62 pistesaldollaan kolmanneksi, mutta espanjalainen Daniel Alonso Villaron pitää kärkipaikkansa 72 pisteellä. Silvasti on nimittäin kategorian EHRC-sarjalaisista ainoa osallistuja.

Jotta voi ajaa EHRC-pisteistä, täytyi rekisteröityä FIA:n osanottajien listalle viimeistään 1.7.2021. Niinpä moni kuljettaja, joka aikoi napata itselleen Suomen osakisasta EHRC-pisteitä, menetti tähän mahdollisuutensa ilmoittautumalla vasta tuon päivämäärän jälkeen. Ville Silvastin lisäksi pisteitä ovat suomalaisista oikeutetut saamaan pari Teuvo Hämäläinen-Pirjo Rosberg kategoriassa 1, sekä kategoriassa 4 kuljettajien puolella Jukka Aromaa. Myös pari Pentti Veikkanen-Timo Jaakkola ehti ilmoittautua ajoissa, mutta osallistuvat lopulta tällä kertaa SM-osakilpailun puolelle.

Teksti: Historic Rally Club Finland / Kikka Kuosmanen
Kuva: Jarmo Mäki

Kategoriat: Uutiset