Nimittäin tasanopeuden EM-finaaliin, joka ajetaan loppuvuodesta jossain päin Eurooppaa. Vielä ei ole tarkemmin tietoa paikasta. FIA:n Euroopan mestaruussarjassa esimerkiksi viime vuonna oli 20 karsintakilpailua, jollainen myös Varaosaexpert Ralli on. Näissä kolmen parhaan joukkoon sijoittuville tulee automaattisesti oikeus osallistua EM-finaalitapahtumaan. Viime vuonna finaali ajettiin Puolassa ja sen voitti puolalaispari Stanislaw ja Anna Postawka 125 Polski Fiatilla.

Varaosaexpert Rallissa, HRT-sarjan osakilpailussa, tasanopeuskilpailua käydään sekä perjantaina että lauantaina siten, että kumpikin on erillinen kilpailu, josta ajetaan omat HRT-pisteet. Viikonlopun yhteenlasketut pisteet lienevät se kriteeri, jolla FIA Trophy -tapahtumaan nimetään osakisan pisteissä 1/3 (siis noin 33 %)parhaiten menestynyttä paria.

Suomalaisparien lisäksi karsintakisaan odotetaan ulkomaalaisia kilpailijoita mm. Ruotsista ja Virostakin.

Oikaisu: FIA:n Trophy -finaaliin oikeutettuja on siis enemmän kuin Top 3:een sijoittuneet.

Kategoriat: Uutiset