Marko Uutela ja Ville Mäkelä Asconalla voittivat Lahti Historic Rallyn 2025 yleiskilpailun. EM-pisteistä ajavista paras oli toiseksi sijoittunut Seb Perez Porschella. Kärkikaksikon ero oli kahdeksan sekuntia. Uutelan loppuajassa oli myös  minuutin AT-rangaistus. Kuva: Marko Kyöstilä

FIA:n historic-sorarallien EM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan Lahdessa elokuun 21.–22. päivinä 2026. Erillinen soramestaruussarja on uutta tänä vuonna. Siihen kuuluu viisi osakilpailua, joista Lahden kisa on kolmas. Kaksi ensimmäistä ajetaan Portugalissa huhtikuussa ja Kreikassa toukokuussa. Suomen kisan jälkeen vain viikkoa myöhemmin vuorossa on Ruotsin osakisa ja kausi päättyy Italiaan marraskuussa 2026. Kilpailijoiden loppupisteisiin lasketaan kolme parasta kilpailua.

FIA:n sorarallisarjaan on toukokuun loppuun mennessä ilmoittautunut jo noin 30 kuljettajaa. Oikeus osallistua soraralleissa pisteistä ajamaan on tietenkin myös asfalttiralleihin rekisteröityneilläkin, joita samassa listassa on noin 90. Kreikassa EM-pisteistä ajavia oli mukana 22 autokuntaa ja lisäksi vielä 21 ”villikorttilaista”. Lähtöluettelossa oli näiden lisäksi vielä 20 ei-pisteistä ajavaa.

Nyt 25:nnen kerran ajettavan, 2-päiväisen Lahti Historic Rallyn säännöt on julkaistu 1.6.2026 ja ilmoittautuminen kilpailuun on alkanut. Lahti Historic Rally 2026 kilpailuun haluavan tulee ilmoittautua käyttäen FIA Online Rekisteröintialustaa: https://registrations.fia.com/EHRC.

Kilpailijat, jotka ovat maksaneet täyden rekisteröintimaksun (400 €) FIA EHRC:lle vuonna 2026, ovat automaattisesti oikeutettuja kilpailemaan ja keräämään pisteitä myös FIA EHRC:n soramestaruussarjassa. Kilpailijoiden, jotka haluavat kilpailla vain FIA EHRC:n soramestaruussarjassa, on maksettava 300 euron mestaruussarjamaksu pelkästään soratiekilpailuihin ilmoittautumisesta ennen ensimmäistä kilpailua, josta haluavat kerätä pisteitä. Nämä kilpailijat ovat sen jälkeen oikeutettuja keräämään pisteitä vain sorakilpailuista.

”Villillä kortilla” mukaan EM-kilpailijoiden joukkoon

Kilpailijat, jotka haluavat ajaa lähtöjärjestyksessä FIA EHRC:n luokiteltujen kuljettajien joukossa on ilmoittauduttava kilpailuun FIA EHRC ”Villikortti”-ilmoittautumislomakkeella: https://registrations.fia.com/EHRC. Tästä peritään 107 euron maksu, ja se suoritetaan FIA:n ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

FIA EHRC:n villillä kortilla ilmoittautuneet eivät ole oikeutettuja sarjapisteisiin, mutta ajavat sarjaan rekisteröityneiden kilpailijoiden joukossa kilpailun osalla 1 (sijoitettuna oletetun suorituskykynsä mukaisesti), ja sijoittuvat muilla kilpailun osilla lähtöjärjestykseen tulosten perusteella. Villillä kortilla ilmoittautuneet ovat oikeutettuja kilpailun palkintoihin.

FIA-portaalissa on erillisen ilmoittautumislomakkeet ”villillä kortilla” ilmoittautuville. Ole tarkkana ilmoittautuessasi, minkä lomakkeen valitset. Muista vielä, että kv-kilpailuissa tulee ykköskuljettajalla olla erillinen ilmoittajalisenssi, mikäli ei ole yhteistyökumppanin ilmoittajalisenssiä käytössä. Sen saa sujuvat Kitistä.

Reittiä uusittu vuodelle 2026

Perjantain reitti Lahti Historic Rallyssa 2026 suuntautuu Lahdesta itään päin. Päivän aikana ajetaan kolme ”metsäpätkää” kahteen kertaan ja ennen yötauolle saapumista vielä Lahden Hennalan alueella ns. yleisöerikoiskoe, jolla on pituutta noin 1,5 km. Perjantain reitin koko pituus on noin 285 km ja erikoiskokeilla on mittaa yhteensä noin 67 km.

Lauantaina reitti suuntautuu Lahdesta lähteen. Aamupäivän lenkin kolmen erikoiskokeen jälkeen ajetaan toistamiseen yleisöerikoiskoe Hennalan alueella ennen päivähuoltoon siirtymistä Lahden satamaan. Iltapäivällä ajetaan samat kolme metsäpätkää uudelleen ja maaliin Lahden satamaan saavutaan noin klo 16:n jälkeen.

Kaksipäiväisen kilpailun lisäksi kilpailijoilla on mahdollisuus ajaa 1-päiväinen kilpailu lauantaina. Perjantaina kilpailunsa aloittaneet ovat reitillä ennen lauantain starttaavia. Tuloksia pystytään silti kokonaisuutena seuramaan myös lauantain osalta.

Historic Rally Trophy -sarjan 2026 kaksi osakilpailua sisältyy Lahti Historic Rally -tapahtumaan. Sarjapisteitä kilpailijat saavat sekä perjantailta että lauantailta, eli erillisistä osakilpailuista, mikäli molempina päivinä kilpaa ajavat.

Kilpailukeskuksena toimii tuttuun tapaan Sibeliustalo Lahdessa. Huoltoalueet ovat Sibeliustalon läheisyydessä ja lähtö- sekä maaliseremoniat suoritetaan Lahden satamassa, ns. satama-aukiolla. Ensimmäiset EM-sarjan kuljettajat starttaavat reitille perjantaina klo 10:01 alkaen, ennen heitä kisansa aloittavat kuitenkin tuttuun tapaan tasanopeusluokan kilpailijat. HRT-sarjan kilpailijat starttaavat heti EM-kuljettajien jälkeen. Lähtöaika tietty määräytyy EM-kisan osallistujamäärän mukaan. Viime vuonna kv-kisassa lähtijöitä oli 40 autokuntaa, joista pisteistä ajoi kahdeksan kilpailijaparia.

-kk

Categories: News

en_USEnglish